Nyt on aika paha olla. Äiti soitti tänään ja kertoi, että mummo on joutunut sairaalaan syövän takia. Eihän se mitenkään ihan yllättäen tullut, kun ikääkin sillä on jo mutta tuli silti paha mieli, kun en ole käynyt katsomassa pitkään aikaan...en ole koko vuonna tavannut mummoa.
Ei hän ole kyllä koskaan ollut kovin läheinen mulle, siitä lähtien kun vanhemmat eros (olin silloin 5-vuotias), eikä äitikään häntä kauhean usein tapaa. Viimeks kaks kuukautta sitten, jolloin mummo oli vielä ihan hyvässä kunnossa. Silti tuli kovin syyllinen olo. Menen huomenna katsomaan äidin uutta asuntoa ja puhutaan silloin lisää, milloin voitaisiin mennä katsomaan mummoa sairaalaan.
Harmittaa vaan kun kaikki isot asiat tuntuu tulevan samaan aikaan, olen ollut aika sekaisin töistä ja jouduin tekemään viime viikonloppuna raskaustestin. Ensimmäinen tulos oli negatiivinen, mutta en ollut uskoa sitä koska menkat oli myöhässä reilusti ja jotenkin oli sellainen oudon turvonnut olo. Varmistin vielä toisen kerran ja negatiivinen se oli, taisin siis vaan kuvitella omiani. Hormoonit on kai menneet sekaisin kun lopetin pillerit (vaihdan ne renkaaseen, ei oikein sopineet mulle). Tulos oli kyllä enemmänkin helpotus, sillä ei olla suunniteltu vielä mitään lasten hankkimista...ollaan kyllä puhuttu asiasta poikaystävän kanssa sen verran, että jos tulisinkin raskaaksi vahingossa, niin kyllä pitäisimme lapsen silloin. En pystyisi/haluaisi tehdä aborttia. En oikein osaa perustella sitä asiaa, se ei liity mihinkään periaatteelliseen syyhyn...Olenhan sen päätöksen joutunut tekemään jo kerran, 19-vuotiaana. Nyt vain tuntuu tältä. En kuitenkaan toivo vielä lasta.
Tulee synkkää asiaa, mutta nyt on pakko tilittää...Avo ei päässyt hakemaansa työpaikkaan, mutta se ei oikeastaan harmita. Pikkubroidinsa on samassa paikassa töissä, ja on nyt viime aikoina puhunut paljon huonosta ilmapiiristä siellä. Häneltä kuoli yksi työkaveri ja oli aika maassa sen takia. Työpaikalta ei paljon myötätuntoa herunut, oli pomo sanonut suurin piirtein että parempi kun päästiin eroon siitäkin alkoholiongelmaisesta. On se aika kammottavaa, miten jotkut isot firmat suhtautuu työntekijöihinsä nykyään, ei kohdella enää ihmisinä lainkaan vaan pelkkinä työkoneina. Työhaastattelussa kyllä udellaan aivan naurettavia ykstyisasioita, (jotka ei millään tavalla kuulu heille), mutta kun tulee henkilökohtaisia ongelmia niin ymmärrystä ei paljon löydy, potkitaan vaan jo valmiiksi maassa makaavaa. ..Vihaksi pistää.
Mutta tää riittäköön tästä aiheesta. Palailen myöhemmin paremmalla mielellä.
-Lily-
Ei hän ole kyllä koskaan ollut kovin läheinen mulle, siitä lähtien kun vanhemmat eros (olin silloin 5-vuotias), eikä äitikään häntä kauhean usein tapaa. Viimeks kaks kuukautta sitten, jolloin mummo oli vielä ihan hyvässä kunnossa. Silti tuli kovin syyllinen olo. Menen huomenna katsomaan äidin uutta asuntoa ja puhutaan silloin lisää, milloin voitaisiin mennä katsomaan mummoa sairaalaan.
Harmittaa vaan kun kaikki isot asiat tuntuu tulevan samaan aikaan, olen ollut aika sekaisin töistä ja jouduin tekemään viime viikonloppuna raskaustestin. Ensimmäinen tulos oli negatiivinen, mutta en ollut uskoa sitä koska menkat oli myöhässä reilusti ja jotenkin oli sellainen oudon turvonnut olo. Varmistin vielä toisen kerran ja negatiivinen se oli, taisin siis vaan kuvitella omiani. Hormoonit on kai menneet sekaisin kun lopetin pillerit (vaihdan ne renkaaseen, ei oikein sopineet mulle). Tulos oli kyllä enemmänkin helpotus, sillä ei olla suunniteltu vielä mitään lasten hankkimista...ollaan kyllä puhuttu asiasta poikaystävän kanssa sen verran, että jos tulisinkin raskaaksi vahingossa, niin kyllä pitäisimme lapsen silloin. En pystyisi/haluaisi tehdä aborttia. En oikein osaa perustella sitä asiaa, se ei liity mihinkään periaatteelliseen syyhyn...Olenhan sen päätöksen joutunut tekemään jo kerran, 19-vuotiaana. Nyt vain tuntuu tältä. En kuitenkaan toivo vielä lasta.
Tulee synkkää asiaa, mutta nyt on pakko tilittää...Avo ei päässyt hakemaansa työpaikkaan, mutta se ei oikeastaan harmita. Pikkubroidinsa on samassa paikassa töissä, ja on nyt viime aikoina puhunut paljon huonosta ilmapiiristä siellä. Häneltä kuoli yksi työkaveri ja oli aika maassa sen takia. Työpaikalta ei paljon myötätuntoa herunut, oli pomo sanonut suurin piirtein että parempi kun päästiin eroon siitäkin alkoholiongelmaisesta. On se aika kammottavaa, miten jotkut isot firmat suhtautuu työntekijöihinsä nykyään, ei kohdella enää ihmisinä lainkaan vaan pelkkinä työkoneina. Työhaastattelussa kyllä udellaan aivan naurettavia ykstyisasioita, (jotka ei millään tavalla kuulu heille), mutta kun tulee henkilökohtaisia ongelmia niin ymmärrystä ei paljon löydy, potkitaan vaan jo valmiiksi maassa makaavaa. ..Vihaksi pistää.
Mutta tää riittäköön tästä aiheesta. Palailen myöhemmin paremmalla mielellä.
-Lily-
Kommentit