tiistai, 29. elokuu 2006

Tiikeri leikkii

Kuuntelen Marianne Faithfullia tässä samalla, ja kissa koittaa pureksia sormia. Pentu on nyt n. 15-viikkoinen ja kasvaa silmissä. Voisin liittää meidän tikrusta tähän kuvankin:

169553.jpg
Minua aina naurattaa kun avo koittaa kieltää sitä puremasta sihisemällä niin kuin kissat tekee. Jonkun aikaa se tehoaakin, mutta sitkeesti se tulee mussuttamaan millon mitäkin. Onneksi se on vaan sellasta leikkipurentaa eikä satu. Voi olla että otettiin se sittenkin liian nuorena, se tuli about 10 vko vanhana, olisi kai parempi ollut odottaa siihen 12 vko. Mutta hyvin se on sopeutunu ja on ainakin kiintynyt kovasti meihin ja koiraankin.
Flunssaakin vähän pukkaa, ei ole ehtinyt oikein tottua vielä tähän syysilmastoon. Onneksi on huomenna tavallista lyhyempi päivä duunissa. Viime yönä en meinannut saada unta millään ja rupesin katsomaan Unelmien Sielunmessua. En ollut ennen nähnyt sitä ja aattelin nyt vuokrata kun sitä on kehuttu joka paikassa. Olihan se vaikuttava ja rankka, ei ihan sellainen kun odotin, vaikka ei tuollaiset leffat koskaan ole. Ne on aina oudompia ja ahdistavampia kuin odotan. Pelottavaa, miten paljon siitä löysi omaa itseään, ainakin epäsuorasti.
Ehkä siinä oli tarkoitus tuoda esille, että jokainen ihminen on jollain tavalla riippuvainen, se on inhimillistä, mutta voi johtaa tuhoon. En tiedä, mutta se jäi päällimmäiseksi ajatukseksi minulla. Itse en ole riippuvainen mistään päihteestä, ehkä lähimmäisistä jossain määrin.
En kumminkaan ole läheisriippuvainen. Viihdyn myös yksin, eikä identiteettini ole muiden varassa. Noloa kyllä, ehkä suurin riippuvuuteni on makea; karkit, mehut, suklaa. En kylläkään ahmi niitä, mutta ilmankaan on vaikea olla. Olen yrittänyt vähentää karkin mässytystä, koska se tekee olon väsyneeksi, yllättävän koukuttavaa se on. Lopetin polttamisen ilman mitään vaikeuksia melkein kaksi buotta sitten (satunnaisia baaripössyttelyitä ei lasketa), ja kahvinjuontikin on vähentynyt. Sokeripeikko se vaan kummittelee takaraivossa. Jos makeaa ei saa, himo saattaa yltyä niin ettei kykene kunnolla keskittymään. Näin on käynyt ainakin koulussa, jos on ollut tylsää. Onneksi ei ole tarvetta ruveta millekkään laihdutuskuureille vielä..Tulipas pitkä stoori tästä. Nyt lepäämään.
-Lily-

maanantai, 28. elokuu 2006

Kuvia ja unia

169053.jpg
Löysin hienoja luontokuvia, ja sitten tämä pomppasi silmille. Hmm.. ehkä huonoin kuva Ville Valosta ikinä. Onhan se silti aika...ihana, kaikki kunnia Juha Metsolle. Tuli samalla kuvanlaitto kokeiltua.
Koulu alkaa ensi perjantaina, mutta en ole ilmoittautunut kursseille. Olen nyt varma, että haluan vaihtaa alaa, ja päätin jo aikaisemmin hakea ainakin Turun amk:hon. Kävin tänään kirjastossa tutkimassa hakuoppaita, ja tutkin myös yliopiston linjoja. Tuttuni aloittaa siellä nyt juuri ja kuulin häneltä, että siellä on myös psykologian linja. Aloinkin vielä harkitsemaan myös sinne hakemista.
En ole hakenut aikaisemmin yliopistoon ollenkaan, koska tiedän että mahdollisuudet päästä sinne ovat heikommat. Toisaalta ei huvittaisi tehdä enää mitään kompromissejä amk:ssa vietetyn vuoden jälkeen. Valitsin alan sen perusteella, että se on jotain sinne päin, mikä tuntuu mielenkiintoiselta. Muita syitä olivat työn palkkaus ja pääsymahdollisuudet. Vaikutti aluksi ihan hyvältä, mutta en sopinut joukkoon lainkaan, oma ajatusmaailmani on aivan erilainen kuin mitä sillä alallla yleensä odotetaan. En halua tässä kertoa alasta sen tarkemmin, pääasia on etten mene sinne enää. On monia, joita tämä päätös ei pahemmin miellytä. Murehdin aikaisemmin, olenko liian vanha vaihtamaan opiskelupaikkaa. Mitä jos en pääse ensi vuonnakaan tavoittelemaani paikkaan? Olen 21-vuotias. Ehkä nyt ei ole vielä myöhäistä.
Oikeastaan sillä ei ole niin väliä. En vain pystyisi olemaan työssä, joka sotii omia arvojani vastaan, jossa kaikki pyörii rahan ympärillä. Ennemmin olen vähän köyhempi ja alemmassa asemassa. Sitä paisti jos psykologiksi pääsee, on työpaikka melko varma kuitenkin.

Pitäisi mennä jo nukkumaan, mutta yksi asia on vielä sanomatta. Mummoni kuoli toissapäivänä. Se tuli aivan yllättäen, syöpä oli levinnyt jo hyvin pitkälle. Ehkä näin oli parempi. Ajattelin häntä eilen, sytytin kynttilän ja poltin sormeni. Mietin, oliko se viesti minulle, että olisin mennyt aikaisemmin katsomaan. En kuitenkaan usko, että hän halusi minua satuttaa. Alan olla taikauskoinen...nyt nukkumaan. Hyvää yötä.
-Lily-

 


torstai, 24. elokuu 2006

Tilitystä heti kärkeen

Nyt on aika paha olla. Äiti soitti tänään ja kertoi, että mummo on joutunut sairaalaan syövän takia. Eihän se mitenkään ihan yllättäen tullut, kun ikääkin sillä on jo mutta tuli silti paha mieli, kun en ole käynyt katsomassa pitkään aikaan...en ole koko vuonna tavannut mummoa.
Ei hän ole kyllä koskaan ollut kovin läheinen mulle, siitä lähtien kun vanhemmat eros (olin silloin 5-vuotias), eikä äitikään häntä kauhean usein tapaa. Viimeks kaks kuukautta sitten, jolloin mummo oli vielä ihan hyvässä kunnossa. Silti tuli kovin syyllinen olo. Menen huomenna katsomaan äidin uutta asuntoa ja puhutaan silloin lisää, milloin voitaisiin mennä katsomaan mummoa sairaalaan.
Harmittaa vaan kun kaikki isot asiat tuntuu tulevan samaan aikaan, olen ollut aika sekaisin töistä ja jouduin tekemään viime viikonloppuna raskaustestin. Ensimmäinen tulos oli negatiivinen, mutta en ollut uskoa sitä koska menkat oli myöhässä reilusti ja jotenkin oli sellainen oudon turvonnut olo. Varmistin vielä toisen kerran ja negatiivinen se oli, taisin siis vaan kuvitella omiani. Hormoonit on kai menneet sekaisin kun lopetin pillerit (vaihdan ne renkaaseen, ei oikein sopineet mulle). Tulos oli kyllä enemmänkin helpotus, sillä ei olla suunniteltu vielä mitään lasten hankkimista...ollaan kyllä puhuttu asiasta poikaystävän kanssa sen verran, että jos tulisinkin raskaaksi vahingossa, niin kyllä pitäisimme lapsen silloin. En pystyisi/haluaisi tehdä aborttia. En oikein osaa perustella sitä asiaa, se ei liity mihinkään periaatteelliseen syyhyn...Olenhan sen päätöksen joutunut tekemään jo kerran, 19-vuotiaana. Nyt vain tuntuu tältä. En kuitenkaan toivo vielä lasta.
Tulee synkkää asiaa, mutta nyt on pakko tilittää...Avo ei päässyt hakemaansa työpaikkaan, mutta se ei oikeastaan harmita. Pikkubroidinsa on samassa paikassa töissä, ja on nyt viime aikoina puhunut paljon huonosta ilmapiiristä siellä. Häneltä kuoli yksi työkaveri ja oli aika maassa sen takia. Työpaikalta ei paljon myötätuntoa herunut, oli pomo sanonut suurin piirtein että parempi kun päästiin eroon siitäkin alkoholiongelmaisesta. On se aika kammottavaa, miten jotkut isot firmat suhtautuu työntekijöihinsä nykyään, ei kohdella enää ihmisinä lainkaan vaan pelkkinä työkoneina. Työhaastattelussa kyllä udellaan aivan naurettavia ykstyisasioita, (jotka ei millään tavalla kuulu heille), mutta kun tulee henkilökohtaisia ongelmia niin ymmärrystä ei paljon löydy, potkitaan vaan jo valmiiksi maassa makaavaa. ..Vihaksi pistää.
Mutta tää riittäköön tästä aiheesta. Palailen myöhemmin paremmalla mielellä.
-Lily-